Sini-Pellava Oy - Terveystietoa - Pellavasta kysyttyä

Odottavien äitien on neuvottu välttämään pellavansiemeniä ja - rouhetta. Syy tähän kieltoon on pellavatuotteiden sisältämä kadmium, ei niinkään mahdollinen syaanivety. Pellavaöljy ei tietenkään sisällä kadmiumia eikä syaanivetyä, joten pellavaöljyn käytöllä raskauden aikana ei ole estettä.

Pellavansiemeniin kertyy maaperästä kadmiumia ja luontaisesti siinä muodostuu helposti haihtuvaa syaanivetyä. Koska syaanivety on siis helposti haihtuvaa, pellavarouheen kuumennus on tehokas keino sen poistamiseksi (pellavansiemenistä syaanivety ei liukene elimistöön ollenkaan). Syaanivedyn käyttäytyminen ruoansulatuskanavassa on vielä osittain epäselvää, mutta arvellaan että syaanivety muuttuu elimistössä tiosyanaatiksi, joka poistuu normaalin aineenvaihdunnan kautta. Syaanivetyä on luontaisesti pieniä määriä monissa muissakin raaka-aineissa mm. manteleissa.

Elintarvikkeiden kadmium kertyy ihmisillä munuaisiin, mutta tutkimuksissa pellavansiemenien tai -rouheen nauttiminen ei ole nostanut kadmiumpitoisuuksia lähellekään haitallista rajaa. Tässä suhteessa säännöllisen käytön, kohtuurajoissa, ei pitäisi olla haitaksi. Odottaville äideille suositukset ovat kuitenkin erilaiset, koska raskauden aikana pienetkin määrät kadmiumia voivat olla sikiölle vaarallisia. Raskasmetallit (kuten kadmium) mm. vaikuttavat solunjakautumiseen ja hidastavat sikiön kasvua.

Kadmiumin pitoisuuksia mm. äidin veressä ja istukassa on seurattu erilaisissa tutkimuksissa. Tämä johtuu siitä, että tupakointi raskauden aikana on yleinen riskitekijä, joka lisää kadmiumin saantia huomattavasti. Tupakointihan on vaarallista raskauden aikana hyvin monesta eri syystä, tietysti häkän ja nikotiinin takia mutta yhtä lailla myös raskasmetallien kuten lyijyn ja kadmiumin takia.

Tupakoivien naisten vauvojen tiedetään olevan keskimääräistä pienempiä mutta on vaikea varmuudella tarkentaa kadmiumin vaikutusta syntymäpainoon, koska muuttuvia (haitta)tekijöitä on useita. Istukan korkean kadmiumpitoisuuden katsotaan kuitenkin olevan yhteydessä alhaiseen syntymäpainoon ja pään ympärysmittaan.

Jonkin verran on ilmeisesti myös tutkittu tekijöitä jotka vaikuttaisivat kadmiumin imeytymiseen. Esim. yhdessä tutkimuksessa havaittiin elimistön matalan rautavaraston olevan yhteydessä kohonneeseen kadmiumin imeytymiseen. Toisaalta esim. runsasta rasvansaantia pidetään mahdollisesti kadmiumin imeytymistä lisäävänä tekijänä.

Mikä on pellavarouheen suositeltava vähimmäisliuotusaika?

Pellavarouheella ei ole suositeltavaa vähimmäisliuotusaikaa, koska toisin kuin pellavansiemenet, sitä ei tarvitse liuottaa. Jos kuitenkin haluatte jollakin tavalla pehmentää pellavarouhetta, jo 10-15 minuutin liuotus turvottaa rouhetta. Myöskin puuroa valmistettaessa on makuasia haluaako lisätä pellavarouheen valmiseen puuroon vai puuron keittovaiheessa, jolloin pellavarouhe turpoaa jonkin verran.

Miten pellavaöljy eroaa pellavansiemenöljystä?

Pellavaöljy ja pellavansiemenöljy ovat kaksi eri termiä samalle asialle, pellavansiemenistä puristetulle öljylle. Joillekin on syntynyt harhakäsitys että pellavaöljy olisi ainoastaan elintarvikkeeksi kelpaamatonta teknistä öljyä, mutta tämähän ei siis pidä paikkaansa.

Mitä tarkoittaa liukoinen ja liukenematon ravintokuitu?

Ravintokuitu tarkoittaa hiilihydraattia (polysakkaridia), jota ihmisen elimistö ei pysty hajottamaan eli se ei imeydy ohutsuolessa. Ravintokuitua on kahdenlaista, liukenevaa (geeliytyvää, hyytelöityvää) sekä liukenematonta (geeliytymätöntä, hyytelöitymätöntä). Niukkakuituinen ruokavalio voi johtaa mahdollisesti ummetukseen tai kohonneeseen paksusuolen syövän riskiin. Runsaskuituinen ruokavalio on sen sijaan liitetty pienentyneeseen sepelvaltimotaudin riskiin.

Liukenemattomista ravintokuiduista yleisin on selluloosa, myös lignaani luetaan liukenemattomaksi ravintokuiduksi. Nämä kuidut sitovat itseensä vettä ja näin lisäävät ulostemassaa. Tällöin paksusuolen peristaltiikka paranee eli niillä on "ulostuttava vaikutus" mikä auttaa esim. ummetuksen ehkäisyssä.

Liukenevaa ravintokuitua on mm. hedelmien sisältämä pektiini, kasvisten sisältämät kasvikumit sekä kauran sisältämä beetaglukaani. Nämä kuidut hidastavat hiilihydraattien pilkkoutumista ja imeytymistä ohutsuolessa. Tällöin verensokeri (glukoosipitoisuus) nousee hitaasti ja kylläisyyden tunne säilyy pitempään. Ne lisäävät kolesterolin poistumista elimistöstä ulosteissa, jolloin seerumin LDL-kolesterolin pitoisuus pienenee.

Olen kuullut laajamittaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan E-vitamiinin puutos saattaa olla sydän- ja verisuonitautien hyvin tärkeä osatekijä. Tiedän että monissa öljyissä on E-vitaminia; miten on pellavaöljyn laita?Valitettavasti täytyy todeta, että emme ole selvittäneet pellavaöljyn E-vitamiinipitoisuutta. Joka tapauksessa pellavaöljyn E-vitamiinipitoisuus on melko pieni, huomattavasti pienempi kuin esim. kylmäpuristetussa rypsiöljyssä. Eli pellavaöljyn nauttiminen ei tuo ainakaan merkittävää päivittäistä E-vitamiinilisää.

Yritin etsiä käsiini viime aikoina ilmestyneitä E-vitamiinia ja sydän- ja verisuonisairauksia koskevia tutkimuksia. Nykytiedon valossa ei voida kiistattomasti esittää, että E-vitamiinilisä vähentäisi sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Joissakin tutkimuksissa E-vitamiinista on löytynyt apua, joissakin ei. Erityisesti eläinkokeissa E-vitamiinilla on ollut antiateroskleroottista vaikutusta. Tähän(kin) asiaan täytyy taas todeta että asiaa täytyy vielä tutkia lisää.

Sinänsä mekanismi, jolla E-vitamiinin ajatellaan suojaavan sydän- ja verisuonitautien progressiolta, on looginen ja voisi ajatella että E-vitamiinista olisi siksi hyötyä. Ateroskleroosi, joka johtaa verisuontien tukkeutumiseen, on kuitenkin tulehduksellinen tila/ prosessi. E-vitamiini on puolestaan antioksidantti eli vähentää hapettumista.

Kaiken kaikkiaan raaka-aineet/ ruoat, jotka sisältävät paljon E-vitamiinia, mm. kasvikset ja monityydyttämättömiä rasvahappoja sisältävät öljyt, ovat joka tavalla niin terveellisiä että niiden käyttöä kannattaa suosia, vaikka suoraa E-vitamiinin sydän- ja verisuonitautia estävää vaikutusta ei ole vielä todistettukaan.

Kysyisin pellavansiemenistä, onko pellavalla vaikutusta eturauhastulehduksen ehkäisyyn?Eturauhastulehdus on kaiken kaikkiaan hyvin huonosti tunnettu sen yleisyydestä huolimatta. Akuutti bakteeriperäinen eturauhastulehdus hoituu hyvin antibiooteilla, mutta kroonisen bakteerittoman eturauhastulehduksen hoito onkin vaikeampaa koska taudin taustalla on monia (huonosti tunnettuja) tekijöitä.
Monesti antibiooteilla ei saada haluttua vaikutusta oireisiin, jolloin potilaat voivat haluta kokeilla vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Varmuudella ei voi todeta että pellavalla olisi vaikutusta eturauhastulehduksen ehkäisyyn, mutta pellavan sisältämällä alfa-linoleenihapolla voi kuitenkin anti-inflammatorisen (tulehdusta ehkäisevä/ hillitsevä) vaikutuksensa vuoksi olla positiivisia vaikutuksia eturauhastulehduksen hoidossa ja/tai ehkäisyssä.

Onko pellavatuotteet allergisoivia?

Pellavansiementen ei ole todettu olevan helposti allergisoivia, mutta tämä ei tietenkään tarkoita etteikö pellava-allergisia voisi olla.
(Olen löytänyt kaksi kansainvälistä tapausselostusta, joissa on todettu pellavan aiheuttaneen vaikean allergisen reaktion. Toisessa tapausselostuksessa mainittiin, että pellavan aiheuttamaan yliherkkyysoireet ovat hyvin harvinaisia.)

Onko pellavaöljyissä makueroja?

Eri valmistajien pellavaöljyissä on melko paljon makueroja, mikä johtuu mm. raaka-aineina käytettävien siementen eroista, öljyn säilytyksestä jne. Pellavaöljymme maku vaihtelee hieman aina erästä toiseen riippuen siitä kenen pellavansiemeniä käytämme raaka-aineina. Pellavaöljymme käytössä on etuna että etiketistä näkee aina sekä valmistusajankohdan että parasta ennen päivämäärän, joten tietää kuinka vanhaa öljy oikeastikin on. Pellavaöljymme säilyvyyttää on tutkittu ja ainakin siis tuohon parasta ennen päivämäärään saakka se säilyy hyvänä- myös maun kannalta. Tuon säilyvyysajan jälkeen maku alkaa hiljakseen huononemaan ja samaa tahtia myös öljy hapettumaan eli ei ole syytä käyttää vanhentuneita öljyjä.

Pellavaöljyn päivittäinen ohjeannos?

Minulta on muutamaan otteeseen tiedusteltu tuosta pellavaöljyn ohjeannostuksesta ja niinpä laitan muutamia laskukaavojani vihdoin tännekin.
Suositusten mukaan monityydyttymättömien rasvahappojen energiaosuuden tulisi olla 5-10 %. Suomessa saanti on usein tuossa ohjeen alarajalla, mikä sekin sentään on jo positiivista.
Jos henkilön päivittäinen energiantarve on 2000kcal, tällöin siitä "maksimiohjesuosituksen" (10%) mukaan tulisi olla monityydyttymättömiä rasvahappoja 200kcal. Pellavaöljy sisältää monityydyttymättömiä rasvahappojan n. 80% ja rasva sisältää energiaa n. 9kacal/g. jolloin 200 kcal/ (0.8 x 9kcal/g) = 27,8 g. Eli tämän mukaan saisi käyttää päivässä n. 28 g pellavaöljyä eli 5,5 tl. Suurin osa ihmisistä käyttää myös rypsiöljyä/oliviiöljyä/ kalaa ym. monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältäviä raaka-aineita/ elintarvikkeita joten siksi tuo pellavaöljyn ohjeellinen annostus 2-3 tl/ vrk on varmasti suurimmalle osalle ihmisistä sopiva, jotta päästään lähelle tuota ohjeellista monityydyttymättömien rasvahappojen saantisuositusta.

Sisältääkö pellavaöljy samoja rasvahappoja kuin kala?

Pellavaöljy sisältää runsaasti linoleenihappoa (n. 60%), joka on omega-3 sarjan monityydyttymätön, välttämätön rasvahappo. Kalat (erityisesti "rasvaiset") sisältävät nimenomaan omega-3 sarjan rasvahappoja mutta ei linoneenihappoa vaan dokosaheksaeenihappoa (DHA) ja eikosapentaeenihappoa (EPA). Varmaa on että elimistö muuntaa osan linoleenihaposta DHA:ksi ja EPA:ksi mutta mitkään tutkimukset eivät ole päässeet lopputulokseen siitä kuinka paljon elimistö muuntaa linoleenihaposta kyseisiksi "kalarasvahapoiksi".

Ainoina välttämättöminä rasvahappoina pidetään nimenomaan linolihappoa (omgea-6 rasvahappo, jota pellavaöljyssä on n. 15%) ja linoleenihappoa. Elimistön katsotaan pystyvän syntetisoimaan EPA:a ja DHA:ta linoleenihaposta koska elimistössä on entsyymit siihen. Eri asia on toki onko synteesi riittävää (varsinkaan jos linoleenihaposta on ravinnossa puutetta). Kalan syönti ei ole varmastikaan koskaan pahitteeksi (saahan siitä myös mm. D-vitamiinia). Jos ei syö kalaa, niin pellavaöljyn nauttiminen on loistava keino saada itselleen runsaasti omega-3 rasvahappoja luonnollisessa muodossa. Esim. oliivi-, rypsi- ja auringonkukkaöljyissä on ihan erilaiset rasvahappokoostumukset ja mikään niistä ei sisällä vastaavasti paljoa omega-3 rasvahappoja.

Sopiiko pellavarouhe laihduttavan ruokavalioon sen rasvaisuuden tähden?

Pellavarouhe sopii hyvin laihduttavan ruokavalioon. Perusteluna tässä melko yksinkertaisia laskutoimituksia, mutta enemmän ravitsemuksellisestikin sitä voisi toki käsitellä.

Pellavarouheelle on annettu (maksimi) käyttösuositusmäärä, joka on 25 g/ 0,5 dl päivässä. Pellavarouheemme sisältää energiaa 485 kcal/ 100 g eli käyttämällä tuon 25 g päivässä, pellavarouheesta saa energiaa 120 kcal. Rasvaa kyseinen 25 g pellavarouhetta sisältää n. 7g, hiilihydraateja n. 8g, proteiineja n. 6g ja kuitua n.7g. Mikäli käytät pellavarouhetta 2-3 rkl, todellisuudessa todennäköisesti käytät päivittäin alle 0,5 dl pellavarouhetta, ehkä n. 15 g. Eli tällöin saisit energiaa n. 70 kcal ja rasvaa n. 4g. Joka tapauksessa puhumme melko pienistä luvuista, joten pellavarouhe sopii hyvin laihduttavallekin. Tärkeää on että ruokavaliosi on myös muilta osin kunnossa.

Ravitsemussuosituksissa annetaan neuvoksi että ruokavalion kokonaisenergia tulisi koostua n. 55-60% hiilihydraateista, 30% rasvoista ja 10-15% proteiineista. Taas yksinkertaisia laskutoimituksia: jos laihduttavan ruokavalion kokonaisenergia (huom. tämä on täysin teoreettinen luku) olisi 1500 kcal/ vrk, ravitsemussuositusten mukaankin rasvoista voisi saada n. 500 kcal/ vrk mikä vastaa n. 55 g rasvaa. Eli rasvaa ei kenenkään laihduttavankaan tarvitse vältellä keinolla millä hyvänsä.

Pellavarouheen käytön pelätään johtavan painonnousuun pellavansiemen melko korkean rasvapitoisuuden tähden. Vähärasvainen ruokavalio mielletään helposti juuri normaalipainoiseen, hyvinvoivaan ihmiseen, joten on ymmärrettävää että johtopäätöksenä tästä laihduttava pelkää rasvaa. Todellisuudessa kuitenkin jokainen tarvitsee ravinnosta rasvaa (nimenomaan välttämättömiä rasvahappoja, joita pellavansiemenet sisältää). Laihtua voi vaikka söisi myös rasvaisia ruoka-aineita, jos ravinnon kokonaisenergian saanti on pienempi kuin kulutus. Laihdutuksen onnistuminenhan riippuu ainoastaan nautitun ravinnon energiamäärästä suhteessa kulutukseen, ei siitä mistä ravintoaineista (rasva, proteiinit, hiilihydraatit) kulutettu energia tulee.

Yksi syy rasvan saamaan "pahaan maineeseen" on että se sisältää painoyksikköä kohden enemmän energiaa kuin hiilihydraatit tai proteiinit (rasvan energiasisältö 9 kcal/g, proteiinit ja hiilihydraatit 4 kcal/g). Tämä asia korostuu laihduttavan ruokavaliossa, jossa ravinnon määrää joutuu rajoittamaan. Koska laihduttavan (ja jokaisen muunkin) ruokavalion rasvan saanti tulisi olla kohtuullista (yllä mainittu 30 E%), on helposti yksinkertaistettu että rasvaa tulee vältellä. Seurauksena on tietysti että välttämättömien rasvahappojen saanti on hyvin niukkaa.

Tutkimuksissa ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kuinka paljon elimistö muuntaa pellavaöljyn sisältämää linoleenihappoa (ALA) eikosapentaeenihapoksi (EPA).

Alla olevan artikkelin mukaan elimistö muuntaisi 5-10% ALA:sta EPA:ksi. Kylmäpuristettu pellavaöljy sisältää hyvin runsaasti linoleenihappoa (n. 60g/100g), jolloin 2-3 tl pellavaöljyä vastaisi n. 500 mg EPA:a.
Davis, Kris-Etherton: Achieving optimal essential fatty acid status in vegetarians: current knowledge and practical implications. Am J Clin Nutr 2003;78(suppl):640S-6S

Kyseisessä artikkelissa on määritetty rasvahappojen saantisuosituksia (erityisesti) kasvissyöjille. Optimaaliseksi LA: ALA suhteeksi esitetään 2:1 - 4:1. Vaikka LA:ALA -saantisuhteen merkitystä on kiistelty, se lienee kuitenkin erityisen tärkeä kasvissyöjille, jotka saavat usein puutteellisesti EPA:a ja DHA:ta, jolloin ALA:n konversio näiksi välttämättömiksi rasvahapoiksi on erityisen tärkeää.

Monityydyttymättömien rasvahappojen ja depression yhteyttä on tutkittu viime aikoina lisääntyvissä määrin. Paljon lupaavia tuloksia on saatu, mutta toki asiaa tarvitsee vielä tutkia paljon lisää.

Voiko pellavansiemeniä käyttää makeisiin leivonnaisiin?

Kotisivujemme resepteissä on ainoastaan pellavarouhetta käytetty makeisiin leivonnaisiin. Mikään ei kuitenkaan estä käyttämästä pellavansiemeniä makeissa leivonnaisissa, se on nimittäin ainoastaan tottumuskysymys salliiko niissä olevan jotain pureskeltavaa.

Pellavansiemenet käyvät pellavarouheen tilalla ainakin osaan makeisten leivonnaisten resepteistä, esim. kuivakakkuihin, muffinsseihin ja pipareihin. Taikinasta voi tulla hieman löysempää, koska pellavarouhe sitoo siemeniä paremmin nestettä. Taikinan koosta riippuen jauhoja kannattaa siis lisätä 0,25-0,5 dl.

Voinko itsekin käyttää Pellava-Musti -pellavaöljyä?

Kyllä. Pellava-Musti on elintarvikelaatuista pellavaöljyä eli vastaa puhtaudeltaan mitä tahansa muuta ihmisravinnoksi tarkoitettua kylmäpuristettua pellavaöljyä.

Joulukuun (05) Kauneus ja terveys -lehden eräässä artikkelissa mainitaan, etteivät kilpirauhassairauksia sairastavat saa syödä pellavansiemeniä. Tiedätkö, mihin tämä väite perustuu?

Tarkoitit varmaan Kauneus& Terveys -lehden joulukuun numeron pientä tietoiskulaatikkoa pellavasta. Ei siitä valitettavasti paljon lisäinformaatiota saanut, mutta tietolaatikon lähteiden ja lähdemateriaalien lähteiden luotettavuuteen en voi ottaa kantaa, koska en niihin ole perehtynyt.

Kysyin asiaa kilpirauhassairauksiin perehtyneeltä sisätautilääkäriltä ja ainakaan hänelle ei tullut mieleen mitään syytä miksi kilpirauhasen toiminnan häiriötä potevan pitäisi erityisesti vältellä pellavansiemeniä.

Etsiessäni lääketieteellisiä julkaisuja tai ylipäänsä luotettavaa lähdemateriaalia pellavan yhteydestä kilpirauhassairauksiin, en löytänyt kerta kaikkiaan mitään.

Kaukaa haettu teoria, jota ei ole siis todistettu: pelkona on että liiallisella käytöllä kasviestrogeenit (joita siis on runsaaasti mm. pellavassa ja soijassa) voisivat pahentaa kilpirauhasen vajaatoimintaa. Jos kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan kilpirauhashormonikorvaushoidolla, tyroksiinilla, annos mitoitetaan kuitenkin potilaskohtaisesti ja maltillinen, säännöllinen annos pellavatuotteita ei estä korvaushoidon tehoavuutta. Olisi hankalampaa jos ruokavaliossa olisi suurta vaihtelevuutta kasviestrogeenien suhteen jolloin myös hormoniannosta voisi joutua muuttamaan tämän perusteella.

Luultavan epärelevantti asia tuli mieleeni: kun kilpirauhasen liikatoiminnassa oireena on painonlaskua ja suolisto-oireita kuten ripulia, niin voisi ajatella että tuollaisessa tilanteessa pellavan suolistotoimintaa edistävä vaikutus ei ole kovin haluttua. Mutta tämä ei ole todellakaan syy antaa viralliseksi ohjeistukseksi välttää pellavaa.

Perusasioita elintavoista ja kolesterolista

Kolesterolin ja sydän- ja verisuonisairauksien yhteydestä on ollut paljon keskustelua. Aihe on ollut erityisen pinnalla kolesterolilääkkeiden korvattavuudessa tapahtuneiden muutosten takia. Vaikka jotkut asiantuntijat ovatkin kärkkäästi toista mieltä, (melko) kiistattomasti on todistettu että kohonneet kolesteroliarvot ovat yhteydessä kohonneeseen sydän- ja verisuonitautiriskiin. Näin ollen kolesteroliarvojen laskeminen on tehokasta sekä sydän- ja verisuonitautien primaari- että sekundaaripreventiossa. Tämä näkökulma on myös kardiologien suosima ja siksi esim. kolesterolilääkitys kuuluu nykyään niin oleellisena osana sydäntapahtumien jälkeiseen sekundaaripreventioon.

Totta kai olisi parasta, jos pelkillä elintapamuutoksilla saadaan kolesteroliarvot riittävän alas (kun kyseessä on korkean riskin potilas, on tarpeellista aina yhdistää lääkehoito elintapamuutoksiin). On arvioitu että suurin osan dyslipidemioista voisi itse asiassa hoituakin tehokkailla elintapamuutoksilla.

Kolesteroliarvoihinsa voi vaikuttaa lähes kaikilla elintavoilla ja käsite elämäntapojen hoito sisältää niin terveellisemmän ruokavalion, liikunnan lisäämisen kuin laihdutuksen/ painonhallinnan. Kohonneiden kolesteroliarvojen hoitoon yksinkertainen ruokavalio-ohje on vähentää kovan rasvan (tyydyttyneet ja transrasvahapot) saantia ja korvata se pehmeällä rasvalla eli tyydyttymättömillä rasvahapoilla. Todennäköisesti tyydyttyneen rasvan korvaaminen tyydyttymättömällä rasvalla pienentää sydän- ja verisuonitaudin vaaraa jopa tehokkaammin kuin pelkkä kokonaisrasvan määrän vähentäminen, vaikka siis myös kokonaisrasvan määrän vähentämisellä on LDL:ää (huonoa kolesterolia) laskeva vaikutus. Liikunta nostaa HDL:ää (hyvää kolesterolia), laskee LDL:ää sekä triglyseridejä. Myös kohtuullisella alkoholin käytöllä on ollut HDL:ää nostava vaikutus (mutta tarvitsee muistaa liiallisen alkoholin käytön aiheuttamat haitat!). Tupakoinnin lopettaminen on erittäin tärkeää sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Painonhallinta ja/ tai kohtuullinen 5-10 %:n laihduttaminen vähentää niin sydän- ja verisuonisairauksien kuin metabolisen oireyhtymän ja sitä myöten II tyypin diabeteksen riskiä.

Elintapojen merkityksestä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn voisi kirjoittaa ja on kirjoitettu vaikka kuinka paljon. Jos nyt kuitenkin vielä sananen rasvahapoista eli omega-3 rasvahappojen lisääntyneen saannin on todettu vähentävän sydän- ja verisuonitautia sairastavien sydän- ja kokonaiskuolleisuutta eli siis erityisesti ns. äkkikuolemat ovat vähentyneet. Pellavaöljyssähän on poikkeuksellisen runsaasti alfalinoleenihappoa. Esim. Lyon Heart- tutkimuksessa välimerentyyppinen ruokavalio (joka sisälsi runsaasti alfalinoleenihappoa) vähensi merkittävästi sepelvaltimotaudista johtuvia kuolemia ja sairastuvuutta sekundaaripreventiopotilailla. (Selvennykseksi: sekundaaripreventio tarkoittaa siis potilaita joilla on ollut jo yksi tai useampi sydäntapahtuma.) Omega-3 rasvahappojen on myös todettu pienentävän triglyseridejä 15-30%.

Kolesteroli ja ateroskleroosin patofysiologia

Minkälainen syy-yhteys on veren kolesteroliarvon ja kolesterolin seinämiin kertymisen (valtimoiden kovettuma) välillä? Onko itse asiassa ainoastaan valtimoiden kovettuma ongelma, ei niinkään pelkkä korkea kolesterolipitoisuus veressä?

Koska korkea kolesterolipitoisuus on yksi syy ateroskleroosin takana, silloin myös korkea kolesterolipitoisuus on ongelma eikä pelkästään ateroskleroosi. Ruumiinavauksissa sepelvaltimoiden ateroskleroosin vaikeusaste korreloi usein elinaikana määritettyihin vaaratekijöihin (kolesteroli, tupakointi jne.). Sinänsä kolesterolitasoa pidetään ehkä tärkeimpänä ateroskleroosin riskitekijänä koska tietyillä väestöryhmillä, joilla on ollut erittäin alhaiset kolesteroliarvot, ei esiinny ateroskleroosia, muista riskitekijöistä huolimatta. Toisaalta joissakin perinnöllisissä dyslipidemioissa, joissa kolesterolitasot ovat heti lapsesta saakka esim. 30 mmol/l, ateroskleroosia esiintyy heti lapsesta saakka ja henkilö voi saada hyvin nuorena sydäninfarktin. Fakta on että kolesteroliarvoja laskemalla päästään pienempään tukosalttiuteen (eli tuntuu erittäin järkevältä/ tärkeältä laskea kolesteroliarvoja).

Onkohan nykyiset kolesterolilääkkeet väärä tapa hoitaa ongelmaa? Puututaan luonnonmekanismiiin ja vereen luontaisesti kuuluvaa kolesterolia korvataan lääkkeillä. Tästähän voi seurata muita vakavampia ongelmia, joita ei voi havaita lyhyellä aikavälillä?

Lääkkeethän on poikkeuksetta tavalla tai toisella luonnonmekanismiin puuttumista. Ennen lääkkeiden käyttöä toki pitää aina varmistaa että lääkkeillä saatu hyöty voittaa selkeästi haitat. Eipä kolesterolilääkkeet ole todellakaan ainoita, joita on käytetty niin lyhyen aikaa ettei voi tietää aiheuttaako ne jotain ongelmia vaikka satojen vuosien päästä.
Kolesteroli kuuluu siis luontaisesti vereen mutta ei todellakaan sellaisilla pitoisuuksilla mitä nykyään länsimaalaisilla ihmisillä on. Soluviljelmissä LDL-kolesterolipitoisuudella 0,5 mmol/l solut saavat käyttöönsä riittävästi kolesterolia ja tällöin niiden LDL-reseptorien säätely (LDL-reseptorit poimivat LDL-hiukkasia) on optimaalista. Soluilla on siis kaksoissäätely kolesterolin suhteen: ne tarpeen mukaan joko valmistavat sitä itse tai ottavat sitä sisäänsä. n. 1,5 mmol/l pidetään LDL:n fysiologisena rajana. Luonnonkansoilla LDL-arvot ovat luokkaa 1-1,5 mmol/l. Statiinitutkimuksissa paras hyöty ateroskleroosin estoon on ollut nimenomaan mitä alhaisempiin LDL-arvoihin on päästy.

Miksi joillakin ihmisillä kolesteroli hapettuu ja kiinnittyy seinämiin aiheuttaen kovettumisongelmia?

Ateroskleroosin patofysiologia on äärettömän monimutkainen prosessi selittää (ja itsekin ymmärtää). Kaikkeahan ei tietenkään edes tiedetä vielä - vaikka tutkimusta tehdään ympäri maailman koko ajan.

Käytännössä jos LDL on koholla, LDL myöskin tarttuu verisuonten seinämiin. Toisaalta jos ihmisellä on myös HDL korkea, tilanne voi olla merkittävästi parempi, koska HDL-hiukkaset pystyvät kuljettamaan verisuonten sisäkerroksiin jumiutunutta kolesterolia takaisin verenkiertoon. Varmastikaan kaikkia tekijöitä LDL:n hapettumisen takana ei tiedetä, mutta elintavoilla pystytään vähentämään/ lisäämään LDL-hiukkasten hapettumisherkkyyttä.

Verisuonten sisäkerros on epäsuotuisa LDL-hiukkasen läpikulkuun koska siellä ei ole veri- tai imusuonia jotka kuljettaisivat LDL:n suoraan pois. Sen sijaan LDL jää ikään kuin lillumaan verisuonen sisäkerrokseen. Verenkierron kautta verisuonen sisäkalvon läpi olisi koko ajan tulossa uusia LDL-hiukkasia ja näin ollen LDL ei pysty kulkeutumaan vastavirtaan. Toisaalta verisuonen sisäkerroksessa on monenlaisia tukirakenteita joihin LDL-hiukkaset nimenomaan varauksensa puolesta helposti tartuttavat. Nämä sisäkerrokseen jumiutuneet LDL-hiukkaset altistuvat hapettumiselle sekä monenlaisille entsymaattisille reaktioille. (Ja LDL:n muuntuminen on huono juttu siitäkin syystä että HDL:n on vaikeampi kuljettaa pois hapettunutta LDL:ää.)
Verenkierrosta tulee monosyytteja (yhden tyypin valkosoluja), joiden tehtävä on syödä sisäänsä kaikkea ylimääräistä; tässä tapauksessa siis LDL-kolesterolia. Tällöin monosyytit muuttuvat makrofageiksi, jotka siis käytännössä jumiutuvat verisuonen sisäkerrokseen ja jatkavat LDL-kolesterolin syömistä sisäänsä kunnes solut kuolevat. Tälläisiä makrofageja jotka ovat syöneet paljon hapettunutta/ muuntunutta LDL-kolesterolia kutsutaan vaahtosoluiksi. Lopulta rasvaa alkaa kertymään myös vaahtosolujen ympärille ja sisäkerrokseen muodostuu kaiken kaikkiaan rasvaydin/ plakki. Tämän rasvaytimen päälle muodostuu hieman tukikudosta, jotta se ei olisi niin altis repeämiselle. Käytännössä mitä paksumpi tämä sidekudoskatto on plakin päällä, sitä stabiilimpi plakki on. Plakit joissa on suuri rasvaydin mutta vain vähän sidekudosta, ovat alttiita repeämisille. Nämä plakkiruptuurat aiheuttavat ueimmiten suuren trombin ja valtimon tukkeuman koska mitä syvempi repeämä, sitä isompi trombi kehittyy. Toisaalta nämä paljon rasvaa/ vähän sidekudoskattoa sisältävät plakit ovat äärettömän vaarallisia koska ne voivat hyvin olla oireettomia, kunnes kerran repeävät hyvin syvältä ja altistavat suurelle hyytymälle. Plakit joissa on paksumpi sidekudoskatto rasvaytimen päällä, voivat monta kertaa kärsiä pieniä pintavaurioita ilman että ne kuitenkaan tukkivat sepelvaltimoa niin paljon että tulisi oireita. Eli siis pieniä trombeja voi mennä ja tulla, kunnes joku kaunis päivä nekin ovat kasvaneet niin suureksi että verenkierto ei ole enää riittävää ja tulee angina pectoris -oireet.

Ateroskleroosin yhteydessä puhutaan usein tulehdusreaktiosta koska prosessille on ominaista tulehdussolut/ -välittäjäaineet ja kaiken kaikkiaan jatkuva paikallinen tulehdus valtimon seinämässä. Tämä on yksi syy miksi maailmalla on kiinnostuttu selvittämään CRP:n tarkkaa pitoisuutta. Yleisestihän CRP on akuutin vaiheen proteiini, jota käytetään tulehdusarvona. Nykyiset menetelmät mittaavat kuitenkin CRP:tä karkeasti. Hypoteesi on että pienetkin pysyvät CRP-pitoisuuden kohoamiset voisivat kuvastaa elimistössä vallitsevaa tulehdusprosessia ja näin kuvastaa sepelvaltimotaudin vaaraa. (Toisaalta pienet CRP-pitoisuuden kohoamiset voivat johtua myös muista tulehdusprosesseista.) Ja yksi lisäspekulaatio on että itse CRP-molekyylikin voisi kiihdyttää ateroskleroosia.

Paljon kehutut/parjatut kolesterolia alentavat statiinit blokkaavat maksasolun kolesterolisynteesiä (estävät kolesterolinsynteesiketjun entsyymin toimintaa), jolloin maksasolut tuottavat lisää LDL-reseptoreita poimiakseen kolesterolin valmiina verenkierrosta. Maksasolujen pinnan LDL-reseptorien tuotanto on siis muutenkin fysiologisesti säädelty. Elimistön kaikki solut saavat riittävästi kolesterolia -vaikka statiineillä sitä lasketaankin- koska kolesterolinpuutteessa ne sekä tehostavat omaa kolesterolintuotantoaan että lisäävät LDL-reseptorien määrää.

Pellavasta (ja muustakin) kysyttyä

© 2017 Sini-Pellava Oy

puh. 050 4135 165 | info@sini-pellava.fi