Marjapiirakka (vegaaninen)

Tästä ohjeesta tulee pellillinen piirakka eli jos haluat paistaa piirakan piirasvuoassa, puolita ohjeen ainemäärät. Marjoina voi käyttää esim. herukoita, mustikoita, vadelmia jne. Marjoja voi laittaa vähän tai paljon, ei kuitenkaan kannata laittaa niin paljon että ne tulevat kerroksittain. (Huom. vaikka taikina näyttää pellavaseoksen lisäyksen jälkeen kummalliselta, maku ei kuitenkaan lopulta ole kummallinen. Pellavarouheessa on paljon kuitua, joka sitoo itseensä vettä ja muodostaa geelimäisen rakenteen.)

1 dl pellavarouhetta
2 dl kuumaa vettä
250 g sinistä keijua sulatettuna
2,5 dl sokeria
9 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 dl hedelmämehua tms.
5-7 dl marjoja

Sekoita pellavarouhe kuumaan veteen ja jätä hautumaan erilliseen astiaan. Sillä välin sulata margariini, lisää siihen sokeri sekä vehnäjauhot joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Ota tästä taikinasta 1/3 erikseen (ripotellaan päälle ”muruksi”). Lisää taikinaan pellavaseos ja hedelmämehu, sekoita tasaiseksi. Levitä taikina pellille, lisää päälle marjat ja lopuksi ripottele pinnalle muruseos. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.